Tekstiilituholaiset

Tekstiilituholaiset käyttävät nimensä mukaisesti ravinnokseen erilaisia tekstiilikuituja. Niitä voi kulkeutua asuntoihin ulkoa tai itse tekstiilien ja kalusteiden mukana. Tekstiilituholaiset saattavat myös elää rakennuksen rakenteissa, mikäli siellä on käytetty niille ravinnoksi kelpaavaa materiaalia. Käytettyinä hankitut vaatteet ja kalusteet kannattaa tarkistaa huolella.

Mikäli tuholaisia esiintyy ja/tai tekstiileistä löytyy esimerkiksi reikiä tai toukkien kuoria, kannattaa kaikki tekstiilien säilytystilat tarkistaa, siivota ja käsitellä Cooper-torjunta-aineella. Torjunta-ainetta kannattaa sumuttaa myös mm. lattialistoihin, patteriläpivienteihin ja ilmanvaihtoventtiileihin, joiden takana hyönteiset saattavat piileksiä.

Tekstiilituholaiset

Museokuoriainen

Museokuoriainen on nimensä mukaisesti museokokoelmien tuholainen, mutta se esiintyy joskus myös asunnoissa. Aikuisena se on n. 3 mm pitkä, tummanruskea ja miltei pyöreä.

Pilkkuturkiskuoriainen

Pilkkuturkiskuoriainen jyrsii villavaatteita, mattoja ja turkiksia. Lajin selvin tuntomerkki on selässä olevat kolme vaaleaa täplää. Aikuisena se on n. 5 mm pitkä.

Vaatekoi

Vaatekoinaaras munii villavaatteisiin, turkiksiin ja eloperäisiin täytteisiin. Toukka vioittaa villavaatteita, turkiksia ja esimerkiksi täytettyjä huonekaluja.

Vyöihrakuoriainen

Vyöihrakuoriaista tavataan nykyisin yleisesti myös asunnoissa. Talvisin huoneissa harhailevat toukat vioittavat tekstiilejä ja turkiksia. Aikuisena se on n. 8 mm pitkä.

Vyöturkiskuoriainen

Vyöturkiskuoriaisen toukka jyrsii villavaatteita, mattoja ja turkiksia. Lajin selvin tuntomerkki on selässä oleva aaltomainen juova. Aikuinen on n. 5 mm pitkä.

 

Jälleenmyyjät

Cooper-tuotteita saat hyvinvarustetuista puutarhatarvikkeita myyvistä liikkeistä!


Käytä torjunta-aineita turvallisesti.
Lue aina etiketti ja valmistetiedot ennen käyttöä.

Berner Oy, Eteläranta 4 B, 00130 Helsinki

Kuluttajapalvelu: 020 791 4050

Muita Bernerin sivustoja:
kotipuutarhuri.com
greencare.fi
berner.fi