Pihan tuhoeläimet

Tuholaiset voivat aiheuttaa suurtakin haittaa puutarhassa. On tärkeää, pitää kasveista huolta, jotta ne kestävät mahdollisia tuholaisia ja tauteja paremmin. Puutarhaan voi myös istuttaa ns. houkutuskasveja tai karkotuskasveja, jotka nimensä mukaisesti houkuttelevat tuholaisia puoleensa säästäen siten hyötykasveja tai karkottavat tuoksullaan tuholaisia. Mitä nopeammin tuholaiset havaitsee ja saa torjuttua, sitä pienemmiksi niiden aiheuttamat tuhot jäävät.

Kartoita ensin kasvin oireet, tunnista niiden aiheuttaja ja tutustu kasvin suojaus- sekä tuholaistorjuntakeinoihin.

Omenapuiden, marjapensaiden ja mansikan tuholaiset

Jos puutarhassa huomaa käpristyneitä, kurttuisia, koloreunaisia tai laikullisia lehtiä tai muita kasvinosia, on syytä epäillä tuholaisen olevan asialla.

Vihannesten, juuresten ja perunan tuholaiset

Oireita tuholaisista ovat mm. vaurioituneet lehdet, tummentumat vihanneksissa ja heikentynyt kasvu.

Havupuiden ja -pensaiden tuholaiset

Vioitukset näkyvät muun muassa kellastuneina neulasina. Jotkin tuholaiset voivat pahimmassa tapauksessa tappaa koko puun.

Koristepensaiden tuholaiset

Kun koristepensaissa alkaa näkyä käpristyneitä lehtiä, putoilevia nuppuja tai pensaat seitteihin, jäljet johtavat usein tuholaisiin.

Koristekasvien tuholaiset

Koristekasveissa tuholaisten läsnäolo voi näkyä esimerkiksi kasvun heikkenemisenä, vioittuneina lehtinä ja nuppujen kuivumisena.

 

Jälleenmyyjät

Cooper-tuotteita saat hyvinvarustetuista puutarhatarvikkeita myyvistä liikkeistä!


Käytä torjunta-aineita turvallisesti.
Lue aina etiketti ja valmistetiedot ennen käyttöä.

Berner Oy, Eteläranta 4 B, 00130 Helsinki

Kuluttajapalvelu: 020 791 4050

Muita Bernerin sivustoja:
kotipuutarhuri.com
greencare.fi
berner.fi