Joka paikan rikkakasvit

Maaperän laatu ja kunto vaikuttavat siihen, mitkä kasvit siinä viihtyvät. Sama maaperä voi olla yhdelle kasville huono ja toiselle taas mitä mainioin. Oikeat kasvit löytyvät tutustumalla eri kasvien tarpeisiin ja kokeilemalla rohkeasti. Kaikkia maaperätyyppejä ja kasvuolosuhteita on myös mahdollista muokata maanparannustöillä sekä säätelemällä valon määrä esimerkiksi kasvillisuudella. Rikkakasveista voikukat, linnunkaali, pihasaunio ja juolavehnät eivät ole turhan tarkkoja kasvupaikastaan, vaan ne ovat ns. joka paikan rikkakasveja.

Rikkakasvien luonnonmukaiseen torjuntaan istuttamattomilla alueilla voit käyttää Cooper BIO NWS Rikkahävitettä.

Joka paikan rikkakasvit

Voikukat

Keltakukkaiset voikukat ovat monivuotisia ja ne juurtuvat syvään. Voikukka kukkii touko–heinäkuussa. Se leviää tuulen mukana lentävistä siemenistä ja juurenpaloista.

Linnunkaali

Linnunkaali on yksivuotinen ruoho, joka kasvaa n. 30–100 cm korkeaksi. Sen lehdet ovat herttamaiset, varsi tanakka ja pienet kukat keltaiset.

Pihasaunio

Pihasaunio on yksivuotinen ruoho, joka kasvaa n. 5–30 cm korkeaksi. Kukinto on kellertävä ja nuppimainen, lehdet tillimäiset ja liuskaiset.

Juolavehnät

Monivuotinen juolavehnä tunnetaan myös nimellä juolaheinä. Juolavehnät ovat harmaanvihertäviä heiniä, joiden tähkä on jäykkä. Ne kasvavat n. 50–100 cm korkeiksi.

 

Jälleenmyyjät

Cooper-tuotteita saat hyvinvarustetuista puutarhatarvikkeita myyvistä liikkeistä!


Käytä torjunta-aineita turvallisesti.
Lue aina etiketti ja valmistetiedot ennen käyttöä.

Berner Oy, Eteläranta 4 B, 00130 Helsinki

Kuluttajapalvelu: 020 791 4050

Muita Bernerin sivustoja:
kotipuutarhuri.com
greencare.fi
berner.fi